Kotimaista superfoodia

Viikko on lähes kulunut lähes vegaanimuonalla ja olo ei ole hullumpi – päinvastoin! Röllimaha näyttää peilistä päätellen olevan entisellään, mutta joitakin edistysaskelia voin vannoa tapahtuneen. Hiilihydraattien vähennyttyä verensokeri ei heilahtele heikotukseen asti, jos ruokailujen väli pitkittyy. Kahvinjuonnin karsiminen on myös terveydeksi. En juo sitä tavan vuoksi, vaan vasta kun todella olen piristysruiskeen tarpeessa iltapäivällä siestan aikaan. Kun sitä juo harvoin, se myös tehoaa paremmin!

Entäpä vireystaso? Viikon edettyä sekin on kohentunut: ikkunat ja matot on pesty ja lukuisia kodinkunnostustöitä on saatu alta pois. Vaan saattaapa tuo energisyys johtua muustakin kuin ruokavaliosta; naisihmiset tietävät miten hormonitasot vaikuttavat. Jos vielä kahden viikon päästä olen yhtä aikaansaapa, niin sitten jo uskallan pistää energian Etran piikkiin!

Ihan muutaman päivän kuluessa ruokavalio ei kyllä kohentanut oloa, vaan väsymys ja uupumus tunkivat vastaan joka askeleella. Tietääkö joku, voisiko tämä johtua elimistön sopeutumisesta vähäkalorisempaan tilanteeseen? Tilannetta ei parantanut, että söin kotona säästellen ja Etran pöytään päästyäni ahmin kupuni kipeäksi. Ei liene ihme että pitikin pian kiirehtiä vatsansa viereen pötköttämään.

Soijapavut olivat ehdottomasti viikon löytö! Minulle kerrottiin, että soijarouheet ja suikaleet saattavat olla ravintoarvoltaan köyhän sorttisia verrattuna alkuperäiseen papuun. Valmistusprosessissa kun on hukattu monta ainesosaa ja siinä samalla terveyshyötyjä. Toki tämä voi riippua valmistajasta.

Tämän tiedon jälkeen iski tenkkapoo. Marinoidut ja paistetut soijasuikaleet ovat perheessäni vakiotavaraa. Miten korvaisin nämä tavalla, joka uppoaisi myös lapsiin? Etran kaupassa sattui olemaan soijapapuja, ja mikä hauskinta, hinta oli puoli-ilmainen. Eikun pavut likoamaan ja kattilaan rumpsuttamaan. Kas kummaa – tulos oli maultaan niin neutraali ja miellyttävä, että vanhempi poikakin haarukoi papuja mukisematta. Keitetyistä soijapavuista puuttuu se tympeä sivumaku, joka rouheissa, suikaleissa ja tofussa on. Arvatkaa, mistä tämä perhe ammentaa jatkossa proteiininsa!

Mutta nyt täytyy tehdä tunnustus… Olen laistanut Nutriflow-ravintotulkkiohjelman täyttämisestä. Päivisin tietokoneaika on ollut tiukilla, kun kolmevuotias on kimpussa kuin takiainen. Ja iltaisin en vain ole jaksanut jäädä hereille lasten jälkeen. Mutta pääasia, että olen OHJELMOINUT ITSENI!

Eikä se ole ollut olleenkaan niin tuskaa kuin luulisi, kun tietää kieltäymysten olevan terveydeksi. Piti vain sisäistää ajatus, että ruokaa syödään elimistön tarpeeseen, eikä tavan vuoksi. Arvostan tasaisempaa ja vireämpää oloa niin paljon, että turhanpäiten syönti ei edes houkuttele.

Mutta sitten otsikon teemaan: superfood mustikkaan! Sitä on saatavilla kaupunkiluonnossakin, kun vain ottaa silmän käteen ja katsoo. Ihmettelen, mikseivät kaikki kuljeksi poimurin kanssa uimarantojen ja leikkikenttien liepeillä. Nykyaikanahan lyijylaskeumat ovat historiaa. Viime päivien kaatosateiden jäljiltä tuskin tarvitsee pelätä koirien hajumerkkejäkään. :)

Superfoodeista vielä: eikö käsite ole oikeastaan turha, mikäli syö ravintotiheää ruokaa muutenkin? Luuleeko joku, että ihmemarjojen tai -jauheiden avulla pelastaa terveytensä, jos muuten syö mitä vastaan tulee? Oma kokemus on osoittanut, että noissa "superaineissa" on niin paljon hormoninkaltaisia aineita, että ainakin naisihmisen hormonit alkavat heittää ja naama kukkia. Mustikka lienee suomalaiselle soveliaampaa.