sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Hohoi Oulun kasvissyöjät – Kuusamo kirii!


Vuodenvaihteessa 2013 Koillismaa sai ensimmäisen kasvisravintolansa, kun Kuusamossa avasi ovensa kasvisravintola Karpalo. Kaupungin pääväylällä sijaitseva 58- paikkainen ruokala on ollut todellinen menestys. Karpalo on avoinna arkisin klo 10.30 – 15.

 Viikko sitten tapasin yllättäen Karpalon puuhamiehen Paavo Hautalan, ja hän kertoi innoissaan että ruokaa tarjoiltiin eräänä päivänä jopa 50 henkilölle! Normaalinakin päivänä Karpalossa lounastaa 30 ihmistä. Hienoja asiakasmääriä Kuusamon kokoisessa pikkukaupungissa! Vertailun vuoksi Oulun Etrassa päivittäinen asiakasmäärä on noin 50 henkeä. Tässäpä olisi Oulun kasvissyöjillä kirimistä, että he kansoittaisivat Etran pää- ja haarakonttorin samalla volyymilla kuin kuusamolaiset! Tosin on huomattava, että Kuusamossa käy yli miljoona matkailijaa vuodessa, ja osa Karpalon asiakkaista on turisteja.


 Mistä kumpusi idea kasvisravintolan perustamisesta Kuusamon kaltaiseen poronpurijoiden päämajaan? Idea nousi samasta lähteestä kuin kasvisruokala Etrankin perustaminen. Taustalla on Suomen adventtikirkon kansanterveys- ja raittiusjärjestö ETRA-liitto (ElämänTavat RAittiiksi) Adventistit suosivat kasvisruokaa ja ylläpitävät kasvisravintoloita ympäri maailmaa. Jo 1800-luvulla adventtiliikkeen perustajiin kuulunut Ellen G. White ymmärsi terveellisen ravitsemuksen merkityksen ja kannusti perustamaan kasvisravintoloita seurakuntien yhteyteen. Suomessa ETRAn paikallisjärjestöt pyörittävät ruokaloita Oulun ja Kuusamon lisäksi myös Turussa.


 Kuusamon adventtikirkon pastori Paavo Hautala kertoo blogissaan Karpalon perustamisen vaiheista. Idea alkoi kyteä useita vuosia sitten, vaikka tiloista ja varoista ei ollut tietoakaan. Pesämunan kokoaminen aloitettiin symbolisesti pullojen keräyskampanjalla, johon energiaa pulppuava Hautala innosti hengenheimolaisiaan ympäri Suomen. Hautalan mukaan projektin valmisteluun liittyi ihmeellistä Jumalan johdatusta. Kuusamon Adventtikirkon naapurista vapautui kuin tilauksesta kaunis huoneisto vuonna 2008. ETRAn paikallisyhdistys lähti pankin pakeille, liitti tilat adventtikirkkoon ja ryhtyi remontoimaan niitä ravintolaksi. Kristillisen Maranatha-järjestön rakentajat suorittivat muutostyöt talkootyönä.


 Vuoden 2012 viimeisenä päivänä koitti historiallinen hetki, kun Kasvisravintola Karpalo avasi ovensa juhlallisten avajaisten myötä. Katsotaanpa, miten asiakkaat ovat Karpaloa kommentoineet reilun puolen vuoden aikana:


 ”Karpalo on ainoa gourmetravintola Kuusamossa!”
”Olen jäänyt aivan koukkuun, enkä viitsi enää muualla syödäkään. Kun syö lounaan Karpalossa, ei tarvitse syödä illalla kotona mitään.”
” Ryhdyin kasvissyöjäksi Karpalon innoittamana! Karpalon avajaisten jälkeen en ole syönyt yhtään lihaa.”
"Tämän jälkeen kaikki muu ruoka onkin sitten roskaa!”
 

Kuulostaa herkulliselta, eikö? Reseptien suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Karpalon oma kokki, jonka lahjakkuutta kiitellään vuolaasti. Valmistusaineissa suositaan lähiruokaa ja luomua, mutta ruokalistalla on myös eksoottisia aineksia kuten seitan. Tarjolla on toisinaan myös jälkiruokaa.

Oulun Etran tapaan Karpalo on aito vegaaniravintola. Etrasta poiketen Karpalon ruoka ei ole ravintotiheää, eli se ei ole laskennallisesti täysipainoista. Kaikesta päätellen maku ja täyttävyys ovat kuitenkin kohdallaan.

Vaikka Karpalosta tulisikin menestysresepti, varsinainen tarkoitus ei ole bisneksen tekeminen. Lähtökohtana on halu kannustaa ihmisiä kokonaisvaltaiseen ravitsemus- ja elämäntapamuutokseen. Karpalo-ravintolan rinnalla pyörii aktiivisesti terveysprojekti Karpalo, joka järjestää kursseja ja koulutuksia eri puolella Suomea. Tarjolla on kasvisruokaa, ravintotietoa ja valmennusta pysyvään elämäntaparemonttiin. 


Peruskoulutus kestää viisi päivää, jonka jälkeen osallistujat jatkavat ohjelmaa kotonaan viiden viikon ajan. Ohjelman tarkoituksena on vähentää osittain elämäntavoista johtuvia riskejä kuten ylipainoa, verenpainetta, korkeaa kolesterolia ja kohonneita sokeriarvoja. Osallistujia kannustetaan liikkumaan enemmän ja lisäämään kasvisten, marjojen, hedelmien, pähkinöiden, palkokasvien ja täysjyväviljan syömistä. Samalla pyritään vähentämään eläinperäistä ja pitkälle käsiteltyä ruokaa. Terveydentilan muutoksia seurataan muun muassa ottamalla verikokeet ohjelman alussa ja lopussa. Tietoa kursseista löytyy terveysprojektin nettisivuilta.
Kurssit ovat kuulemma olleet suosittuja, mutta eivät Karpalon oheishankkeet tähän lopu. Kesäkuussa Karpalon yhteyteen avattiin kirpputori, josta on tullut suosittu ihmisten kohtaamispaikka. Kirppis etsii kuulemma vapaaehtoistyöntekijöitä ruokapalkalla.

 Terveisiä myös kuusamolaisille lukijoille! Ja onneksi olkoon Karpalosta – siinä vasta kannustava esimerkki sitkeydestä ja idearikkaudesta!


 http://www.kasvisravintolakarpalo.fi


 http://www.terveysprojektikarpalo.fi


 http://paavohautala.blogspot.fi

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Mielipidekirjoitus: Onko ruokavalio vain makuasia?


Lähetin sanomalehti Kalevaan mielipidekirjoituksen kesäkuum loppupuolella. Koska tekstiä ei ole tähän mennessä näkynyt lehdessä, julkaisenpa sen tässä! Kirjoitelkaa ihmiset sitkeästi vapaaseen sanaan kasvisruoan puolesta, vaikka tuloksia ei heti näkyisikään!

Onko ruokavalio vain makuasia?

Oulun kaupunginvaltuutettu Ari Matila (vihr.) jätti 17.6.2013 aloitteen, jonka mukaan valtuustossa pitäisi tarjota vain kasvisruokaa. Asian uutisointi Kalevassa herätti kiivaan yleisökeskustelun vyöryn. Päällimmäisenä oli pilkallisuus ja loukkaantuminen. Vain harva kasvisruoan vastustajista esitti faktaa tuekseen. Kommentit heijastavat yleistä suhtautumista: kaksi kolmasosaa suomalaisista ei näe minkäänlaista syytä kasvissyönnin suosimiseen.

Ruokaan halutaan suhtautua tunteella. Syöminen halutaan pitää makuasiana, josta keskusteleminen loukkaa yksilön oikeuksia. Kuitenkin ruokavalion terveydelliset ja ympäristövaikutukset ovat kiistattomat. Suomessa hiljattain vieraillut maailman terveysjärjestön WHO:n johtaja Margaret Chan piti ylensyöntiä kasvavana vitsauksena. WHO:n raporttien mukaan ylensyönti kuormittaa terveydenhuoltoa jo kehitysmaissakin, missä valtaosa väestöstä näkee nälkää.

Chanin mukaan epäterveellisten elintarvikkeiden kulutusta pitäisi ohjata samantapaisin keinoin kuin tupakointia. On maita, joissa 15% terveydenhuollon resursseista menee aikuisiän diabeteksen hoitoon. Ylipainon lisäksi taustalla on ravintoköyhä, pitkälle jalostettu ruoka. Margaret Chanin mukaan yhä useampi meistä on ylensyönyt mutta aliravittu.

Eläintuotanto nielee vettä ja energiaa moninkertaisesti verrattuna siihen, että samat ravintoaineet saataisiin kasviksista. Tukholman kansainvälisen vesi-instituutin tutkijat varoittavat, että eläintuotanto on viimeistään 40 vuoden kuluttua hylättävä, mikäli aiomme ruokkia maapallon väestön. Toivottavasti järki voittaa makuasiat jo aiemmin. Eläinkunnan tuotteissa ei ole mitään, mitä ei saisi tasapainoisesta kasvisruoasta, paitsi B12 -vitamiini. Eläinkunnan tuotteita karttavat adventistit kuuluvat maailman pitkäikäisimpään ja terveimpään väestöön. Vegaaniruoka vähentää elimistön happamuutta ja muuttaa suoliston bakteerikantaa terveyttä suosivaksi.

Entäpä makuasiat? Jokainen voi testata makunystyröitään vaikkapa herkuttelemalla Oulun ainoassa kasvisravintolassa. Etran kehittämä Nutriflow-ohjelmisto on takeena siitä, että kukin ateria sisältää kaiken tarvittavan – ilman turhia kaloreita. Ravintotiheää ruokaa tarjoava ruokapaikka on ainutlaatuinen koko maailmassa.

Kun Etran asiakkailta on kysytty perusteita vegaaniruokaan, etusijalla ovat terveys- ja makuasiat. Jos hyvä omatunto kiinnostaa, kasviksia voi suosia myös eettisillä perusteilla.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Kasvisruoka vastaan ravintotiheä vegaaniruoka


Jos alkaa kasvissyöjäksi, onko väliä millaista kasvisruokaa syö? Olen testannut asiaa vajaan vuoden, ja tulos on selvä, muttei imarteleva.

Aiemmin olin kasvispainotteinen sekasyöjä, eli söin maitoa, munaa ja jonkin verran lihaa. Elokuussa 2012 ryhdyin kasvisruokala Etran blogistiksi. Siitä eteenpäin noin nelisen kuukautta söin ravintotiheän aterian ainakin kerran päivässä. Noudatin vegaaniruokavaliota, eli jätin eläinkunnan tuotteet pois. Minulle tehtiin kehon koostumuksen mittaus alussa ja noin kuukauden kuluttua, ja vaikutus oli huomattava: nesteytys oli parempi, rasvan osuus pienempi ja lihasmassa suurempi. Impedanssi eli sähkövirralla mitattu vastus tuotti paremman tuloksen kuin aiemmin, vaikka se oli vieläkin kaukana ihanteellisesta. Paino ei ollut pudonnut.

Tämän lentävän lähdön jälkeen en itseäni mittauttanut, mutta koin itseni terveemmäksi ja tehokkaammaksi kuin aikaisemmin. Kaikista elämänlaatua haittavista oireista en päässyt eroon. Keskellä päivää iskevä väsymys vaivasi usein ja syy oli jokin muu kuin verensokerin heilahtelu. Pakkaskelien tultua astma alkoi haitata pyöräilyä ja Etralla lounastamista. Päätin pitää taukoa blogin pitämisessä. Vaihdoin opiskelupaikan kasvisruokaan, joka on lakto-ovo-vegetaarista ja huonoimmillaan pelkkää riisimössöä. Kotona söin yleensä vegaaniruokaa. Uutenavuotena lankesin herkkujen mässäilyyn ja ruokavalio repsahti siitä lähtien. Makeaa tuli pisteltyä selvästi enemmän kuin syyskaudella. Ehkä ravintoköyhempi lounas johti siihen, että päivällisellä söin yli tarpeen ja makeaa teki mieli.

Mitkä olivat fyysiset ja psyykkiset terveysvaikutukset? Jokatalvinen kaamosmasennus on minulle tosiasia, ja se varmasti vaivaa ruokavaliosta riippumatta. Talviväsymystä aiheuttaa sekin, että ulkoliikunta jää vähäiseksi astman takia. Tautien vastustuskyky oli kasvissyöjänä kuitenkin parempi kuin ennen. Sairastin pari flunssaa, mutta ne menivät nopeammin ohi. Hengitystietulehdukset eivät jääneet viikkokausiksi kytemään. Paremman vastustuskyvyn panen ehdottomasti kasvisruoan piikkiin. Kasvisruokahan madaltaa elimistön happamuustasoa ja vähentää infektioherkkyyttä.

Yritin pitää huolta ruokavalioni sisällöstä. Helmikuussa pidin ruokapäiväkirjaa ja ravintosisällöt laskettiin Nutri-Flowlla. Puutteita oli jonkin verran. Ajattelin, että näillä pärjätään. Energiatasoni kohentamiseksi aloitin Eila Maunun suositteleman ”hormonijumpan” – viisi yksinkertaista voimisteluliikettä, jotka tunnetaan myös tiibetiläisen aamuvoimistelun nimellä. Lihaskunto koheni, mutta virkistymisen tunne jäi hetkittäiseksi.

Merkittävimmän avun sain kun tutustuin Alexander-tekniikkaan. Kyseessä on menetelmä, jonka avulla opetellaan käyttämään kehoa tasapainoisemmin ja vapaudutaan ylimääräisistä lihasjännityksistä. Lähes jokainen aikuinen kantaa kehossaan tavaksi tulleita kroonisia jännityksiä, jotka ilmenevät huonona ryhtinä, kipuina, kolotuksina ja yleisenä uupumuksena. 

Itse opin päästämään irti kroonisista kaulan, kylkien ja vatsalihasten jännityksistä ja opin käyttämään hengittäessä koko keuhkojen kapasiteettia. Ensimmäistä kertaa vuosiin tunsin, että sain riittävästi happea! Oli kuin rautavyö olisi hävinnyt kylkieni ympäriltä! Ymmärsin eläneeni vuosikaudet huonolla hapetuksella - eipä ihme että väsytti. Ihmettelen, että edes laulunopettajani eivät olleet kiinnittäneet asiaan huomiota. 

Tunsin oloni niin hyväksi, että saatoin vähentää kroonisen sairauden lääkitystä. Sen myötä pääsin eroon keskellä päivää iskevistä väsymyskohtauksista. Lääkkeethän aina kuormittavat maksaa ja munuaisia ja aiheuttavat sivuoireenaan väsymystä. Astmalääkkeitäkään en juuri tarvinnut. Siitepölykausi meni ohi lähes oireettomasti, mitä ei ollut tapahtunut vuosiin.

Kesäkuun tullen tunsin itseni varsin hyvävointiseksi. Sitten Eila pyysi minua jälleen jatkamaan blogin pitoa. Mikäs siinä, kun palkkana on Etran erinomainen ruoka! Kehon koostumus oli tietenkin syytä mitata. Siinäpä odottikin yllätys.

Yllätys ei ollut se, että paino oli noussut. Tässä iässä jokainen suklaapala näkyy vyötäröllä. Yllätys oli se, että kehon koostumus oli kaikenkaikkiaan huonompi kuin vuosi sitten, jolloin aloitin! Sain niellä ylpeyteni ja todeta, ettei itsetehty kasvisruoka ja koulun tarjoama muna-maito-hiilihydraattimössö olleet pitäneet kehoani kuosissa. Kehno kasvisruoka oli jättänyt kehoni jopa huonompaan jamaan kuin aikaisempi sekaruoka! Parempi vastustuskyky on kuitenkin fakta, joka ei näy kehon koostumuksen mittauksessa. Eläinkunnan tuotteiden hylkääminen on joka tapauksessa kannattanut.

Mitä tästä pitäisi tuumata? Ainakin sen, ettei kasvisruoalla automaattisesti hoikistu. Päinvastoin, kehno kasvisruoka sisältää paljon tyhjiä kaloreita. (Jos jää koukkuun sellaisiin vegaaniherkkuihin kuin pähkinävoi, niin varmasti lihoo!) Proteiinien saantiin pitää myös kiinnittää huomiota. Lihasmassa hiipuu, jos proteiinia puuttuu. Lisäksi kokeilusta voidaan päätellä, ettei ruokavalio ratkaise kaikkia terveysongelmiamme. Ei ainakaan lyhyellä tähtäimellä. Kehoamme kuormittavat paljon muutkin asiat kuin huono ravinto. Kehoa pitää opetella käyttämään oikein samalla, kun etsii sille oikeaa polttoainetta.

Katsotaanpa siis mitä tapahtuu, kun ravintotiheä dieettini etenee! Kuinka pian kehon koostumus paranee, kun syön Etrassa joka päivä lounaan tai päivällisen, tai kotona Etran pakasteaterian? Nyt kun kokeilua on takana kaksi viikkoa, on makean himo jo heikentynyt. Huonoa ravitsemustilaa ei enää tarvitse kompensoida napostelulla.

Pysytään linjoilla!