Olipas mielenkiintoinen keskustelu tänään Etrassa. Pani pohtimaan omaakin suhdetta ruokaan. En ole ikinä ollut kovin ruoka- tai ulkonäkökeskeinen ihminen, mutta ehkä sittenkin olisi syytä pohtia tarkemmin, mitä suuhunsa panee!
Keskustelukumppani totesi, että useimmat hänen tuttavansa syövät fiilispohjalta. Ravintotietoutta ehkä on, ja laihdutustavoitteita, mutta kun herkkupala osuu näköpiiriin, niin jopa käsi käy ja suu mussuttaa! Sitten tulee tunkkainen ja huono olo. Moraalinen krapula ei kuitenkaan ole niin suuri, että se estäisi seuraavan mässäilyhetken. Ruokaa tekee mieli, ja mielihaluja varten on megamarketit keksitty!
Fiilispohjalta syöjä käyttää ruokaa ikään kuin lääkkeenä, kun jotakin tuntuu päivästä puuttuvan. Jos jostain ruoka-aineesta intohimoisesti tykkää, tekee mieli yliarvioida sen fiilishyödyt. Useimmathan rakastavat mieliruokaansa! Makuasioista ei voi kiistellä! Jos tulee kehno olo, uuvuttaa, päätä tai mahaa kivistää, niin sehän voi johtua mistä vain, eikä se liity välttämättä mitenkään ruokaan. Ainahan taustalla voi olla alkavaa flunssaa, stressiä, huonoja yöunia tai synnynnäistä rasitetta. Hyvinvoinnin syy-seuraussuhteet tuntuvat sellaiselta möykyltä, ettei ruokaa viitsi olotilastaan syyttää. Mielelläni allekirjoittaisin tämän.
Mutta kas kummaa, sitten tulee vastaan sellaisia ihmisiä kuin keskustelukumppanini tänään. Hän on synnynnäisen sairauden takia aina joutunut miettimään, mitä suuhunsa panee. Järki ja käytännön kokemus kertovat, mitä milloinkin kannattaa syödä. Parista väärästä suupalasta keho reagoi. Hänen tapauksessaan kysymys ei ole allergiasta eikä muistakaan rajuista reaktioista. Olo vain on enemmän tai vähemmän hyvä. Tämä henkilö väittää osaavansa kuunnella kehoaan niin, että tietää mitä ravintoainetta on liikaa ja mistä on puutetta. Kaikki vain kehoa kuulostelemalla, ilman laskureita ja ravintoterapeutteja!
Tuntuu uskomattomalta ajatella, että esim. puolikkaan perunan syöminen päivässä (tärkkelyksen takia) voisi kallistaa oloa suuntaan tai toiseen. Mutta ehkäpä näin! Vuosikymmenten (lähes) vegaaninen ruokavalio on puhdistanut hänen kehonsa niin, että vaihtelut kehon ravitsemustilassa voi tunnistaa reaaliajassa.
Olisiko niin, että meillä yliprosessoitua ja eläinperäistä ruokaa syöneillä ja kehon tuntemuksiin turtuneilla ymmärrys omasta aineenvaihdunnasta on niin samentunut, että ajatuskin kehon tarpeiden kuuntelusta on outo? Moni ei tunnista edes, onko kylläinen, vaan syö jos tarjolla on. Sanotaan, että vauvat tietävät itse saavatko ravintoa tarpeeksi (tarve vaihtelee kasvupyrähdyksissä) ja tuputtaminen vain pilaa lapsen suhteen ruokaan. Syömisestä tulee jotain ulkoa ohjattua, ulkoisten houkutusten ja pakon ohjaamaa. Näkö- ja makuaistin sekä rutiinien ohjaamaa. Elimistön hätäviestit jäävät kuulematta.
Onko fiilispohjainen suhde ruokaan kestävällä pohjalla? Vaikka ottaisin järjen käteen, niin tiedänkö itsekään, mitä kehoni kaipaa?
Tilinteon hetki koittaa: Kun aloitin Etran blogistina, sitouduin myös täyttämään ruokapäiväkirjaa Nutri-Flow-ravintotulkkiohjelmassa. (www.nutri-flow.fi ) Ohjelmaan pääsee netissä, ja sinne kirjataan syötyjen ruoka-aineiden määrät eri aterioilla. Ohjelma laskee, paljonko eri ravintoaineita tai kaloreita on kertynyt. Se helpottaa paljon, että ohjelma laskee Etrassa syödyt ateriat ruokalajin nimen perusteella. Yllätys yllätys, ravintotulkki ei olekaan rasistinen ruokatottumusten suhteen. Sinne voi mennä yhtä lailla lihansyöjä kuin vegaanikin, koska ravintosisällöt lasketaan yleisten, voimassa olevien suositusten mukaan.
Ensimmäisen päivän saldo: proteiinia liian vähän. Mutta sanoinko, että tämä tulos saatiin yleisten ravintosuositusten perusteella? Kuitenkin eräs Etran nokkanainen tyrkkäsi minulle eilen käteen artikkelin, jonka mukaan ihminen - jopa urheilija - pärjää kolmasosalla suositelluista proteiinimääristä, ja voi ja suoriutuu paremmin. Proteiinin on vain oltava laadukasta kasviproteiinia.
Eikä tämä ollut mikään uusi tutkimus, onpahan vain jäänyt virallisen mielipiteen jalkoihin vuosikymmenten ajan. Kyseenalaistakaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti