Poliittisesti epäkorrektia ravintotiedettä – kurkistus 1900 -luvun alkuun

Kun verrataan eri tieteenalojen vaikutusta yleiseen elämänmenoon, ravintotiede on vaikuttanut yleiseen elämänmenoon melko voimattomasti. Vertailun vuoksi: jokainen haluaa tehokkaan ja luotettavan auton ja siihen oikeanlaista bensaa. Oma kehomme saa sen sijaan käydä sellaisella polttoaineella, josta on järki kaukana. Puhumattakaan siitä, että ruokavaliomme olisi tieteellisesti testattu tai annosteltu. Lääkkeiden ja lisäravinteiden popsiminen on sen sijaan ok, jos ruokatottumuksista ei tarvitse luopua.

Lääketiede on ihmeen piittaamaton siitä, millainen ravinto virtaa kehomme läpi. Katselin eilen dokumenttia tytöstä, jolla on vaikea synnynnäinen vamma, munuaissiirre ja suolistoavanne. Hänen elämänsä oli jatkuvaa leikkauksissa ja tarkastuksissa käymistä. Silti vaikutti, että perhe eli pelkällä pizzalla ja kokiksella. Vanhemmat olivat lihavia, mutta tyttö kaikista lihavin. Lääkärit kai pitivät perheen ruokavaliota yksityisasiana.

Syöminen menee jotenkin niin syvälle ihmisen tunteisiin, että siihen puuttuminen tuntuu pyhäinhäväistykseltä. Etenkin jos on kyse perinne- tai mieliruoista. Ravintotieteen pioneeri Joseph Goldberger herätti kollegoissaan samanlaista pilkkaa ja vastustusta, jota nykyään esimerkiksi veganismi saa osakseen. Vielä vuonna 1914 oli käsittämätön ajatus, että hyvältä maistuva ruoka voisi sairastuttaa.

Joseph Goldberger oli unkarilaissiirtolaisten poika, jota pelkkä lääkärinura ei tyydyttänyt. Hän siirtyi USA:n kansanterveyslaitoksen tutkijaksi ja teki merkittäviä löytöjä tuhkarokon ja lavantaudin voittamiseksi. Mississipin alueella riehui pellagra-niminen kansantauti, joka alkoi ihottumalla ja johti hermoston vaurioitumiseen ja usein kuolemaan. Tiedeyhteisö oli varma, että myös pellagra oli tarttuva epidemia. Goldberger lähetettiin selvittämään asiaa. Hänestä oli outoa, että sairaaloiden työntekijät eivät koskaan sairastuneet. Pellagran täytyi johtua ruokavaliosta. Etelävaltioiden työväestö eli lähinnä maissilla.

Vuosisadan alussa tutkimukset tehtiin suoraan ihmisillä. Goldberger pani joukon vankeja ja lastenkotilapsia maissipohjaiselle dieetille. Viiden kuukauden päästä lähes kaikissa näkyivät pellagran oireet.

Tiedeyhteisö ei kuitenkaan vakuuttunut. Sanomalehdistö pilkkasi. Goldberger oli helppoheikki, siirtolaisen poika ja vielä juutalainenkin! Rokotteet olivat päivän sana, ja Goldbergerin piti vain etsiä virus.

Goldberger päätti kasata kiistattomat todisteet. Hän uhrasi itsensä, vaimonsa ja useat kollegansa koehenkilöiksi. He ruiskuttivat itseensä pellagrapotilaiden sylkeä, verta ja jopa söivät heidän ulosteestaan tehtyjä kapseleita. Ihme kyllä, kenenkään terveys ei horjunut. Goldberger sai vahvan näytön siitä, että pellagra ei ollut tartuntatauti. Osa tiedeyhteisöstä hurrasi ja esitti Goldbergerille Nobelin palkintoa. Sitkeimmät vastustajat epäilivät yhä.

Molekyylibiologian puuttuessa oli vaikea selvittää, mikä maissipohjaisessa ruoassa sairastutti. Oli kuitenkin selvää, että lihaa, maitoa ja kasviksia säännöllisesti syövä väestö ei sairastunut. Kansanterveyden parantamiseen ei näkynyt muuta keinoa kuin köyhyyden voittaminen ja monipuolisempi ruoka. Turha sanoakaan, ettei taistelu köyhyyttä vastaan kiinnostanut työnantajia eikä poliittisia vallanpitäjiä. Katovuoden koittaessa Goldberger ennusti pellegraepidemiaa ja osui oikeaan. Samalla hän jatkoi ”puuttuvan tekijän” etsimistä; täsmälääke tulisi halvemmaksi ja saisi enemmän kannatusta kuin sosiaalinen reformi. Läpimurto tapahtui, kun hän 20-luvulla havaitsi panimohiivan olevan tehokas lääke pellegran oireisiin. Sitä Goldberger ei kuitenkaan ehtinyt selvittää, mikä ainesosa hiivassa tehosi, sillä hän kuoli syöpään 1929.

1930-luvulla selvisi, että Goldbergerin etsimä aine oli B-vitamiini nimeltä niasiini. Niasiinia opittiin valmistamaan teollisesti ja sitä alettiin lisätä vehnäjauhojen lisäaineeksi. Konservatiivisissa etelävaltioissa kiistely ei kuitenkaan loppunut lääkkeen keksimiseen, vaan vastustus oli kiivasta vielä 1940-luvulla. Olisi pitänyt tunnustaa, että kansan oloissa oli jotain vikaa! Kaikille työläisten terveyden koheneminen ei ollut oman edun mukaista. (Vertailun vuoksi; eläinten oikeuksista puhuminen ei ole lihansyöjien edun mukaista.) Hyvä uutinen on, että nykyään pellagra on lähes voitettu sairaus.

Usein mietityttää monien sokea usko tieteen puolueettomuuteen. Mistä johtuu, että joihinkin tutkimuskohteisiin satsataan miljoonia, kun taas toiset kitkuttavat tieteen marginaalissa? Ravintotiedekään ei ole tästä vapaa. Maito-, liha- ja kalateollisuuden edustajat ovat masinoineet tutkija-armeijoita todistamaan, että nämä tuotteet ovat ihmiselle välttämättömiä. Kasvisten hyödyt toki tunnustetaan, mutta vegaaniravinnon tutkimus on jäänyt mopen osaan.

Pikkuhiljaa on kuitenkin ylittänyt uutiskynnyksen se fakta, että suuri joukko eläintuotteita karttavia ihmisiä elää ja porskuttaa pitempään ja terveempinä kuin sekaruoalla eläjät. Loma Lindan yliopistossa Kaliforniassa on tutkittu vegaaniruokaa syöviä adventisteja jo vuosikymmeniä. Näyttöä on siis siitä, miten vegaaniravinto vaikuttaa koko elinkaaren ajan.

Vaikka tiede on kaikkea muuta kuin demokraattinen järjestelmä, niin tieteellinen pätevyys lopulta voittaa. Totuus voittaa. Vaikka se olisikin sosiaalisesti ja poliittisesti epäkorrekti, niin kuin Goldbergerin tapauksessa.

Lisää Joseph Goldbergeristä: http://history.nih.gov/exhibits/goldberger/index.html

Tutkimustietoa vegaaniruokavaliosta englanniksi:

http://www.llu.edu/allied-health/nutrition/links.page

Uutinen lihattoman ruokavalion eduista:

http://yle.fi/uutiset/tutkimus_punaista_lihaa_valttavat_elavat_lihansyojia_pidempaan/6691970

Vegaaniruoan terveyshyötyjä suomeksi:

http://www.vegaaniliitto.fi/luentopaketti/luento6.html